Löydä värisi, väriopas
Värianalyysi on yksinkertaisesti oman värityksesi silmien, ihon ja hiusten huolellinen arviointi sen määrittelemiseksi, mitkä vaate- ja meikkivärit pukevat sinua eniten. Useimmat meistä ovat aina tienneet, että jotkut värit sopivat meille paremmin kuin toiset, mutta se on opittu yrityksen ja erehdyksen kautta.
Jokainen värivuodenaikapaletti sisältää mallivärejä, jotka ovat parhaita kyseiselle värivuodenajalle. Ne ovat kuitenkin vain suuntaa antavia niille lukemattomille vaihtoehdoille, joita tulee esiin joka vuosi, kiitos uusien muotivärien. Kun tiedät omaan värivuodenaikasi, sinun on helppo koota yhteensopiva puvusto, sillä kaikki saman paletin värit sointuvat yhteen keskenään.
Värianalyysin tekeminen
Analyysi tehdään pitelemällä erivärisiä vaatekappaleita tai paperikappaleita (kahdesta eri paletista) kasvojen alapuolella ja päättelemällä, kumpi sävy tietystä väristä on parempi. Sinun tulisi nähdä, että suurin osa tietyn paletin väreistä sopii sinulle parhaiten. Se paletti on siis oikea värivuodenaikapalettisi. Jotta voisi tarkkaan määritellä värityksesi, tulee sinun istua meikkaamattomin kasvoin ison peilin ääressä lähellä ikkunaa, josta tulee hyvä päivänvalo.
Sinun on kokeiltava monen värin eri sävyjä nähdäksesi, minkälainen jatkuva kaava muodostuu. Muista koko ajan arvioida, miltä kukin väri näyttää ihosi, silmiesi ja hiustesi värin kanssa. Jos hiuksesi on värjätty, peitä ne jollakin luonnonvalkoisella huivilla, sillä on tärkeää, että vain luonnollinen värityksesi on esillä. Jos peität hiuksesi, vertaat värejä vain ihoon ja silmiin.
Yrität määritellä kolmea eri asiaa:
Kuinka voimakkaita värejä voit käyttää. Kysy itseltäsi ”Käytänkö minä väriä vai väri minua?”
Sopivatko lämpimät vai viileät sävyt paremmin. Kysy itseltäsi ”Kummat näyttävät luonnollisemmilta?”
Ovatko kontrastivärit vai pehmeät sävyt parempia? Kysy itseltäsi ”Kummat näyttävät täyteläisemmiltä?”
Määräävät väriominaisuudet: värivuodenaikamahdollisuudet
Voimakas ja Täyteläinen: Tumma Syksy tai Tumma Talvi Hento ja Vaalea: Vaalea Kevät tai Vaalea Kesä Lämmin ja Kultainen: Lämmin Kevät tai Lämmin Syksy Viileä ja Vaaleanpunertava: Viileä Kesä tai Viileä Talvi Pehmeä ja Murrettu: Kesä tai Pehmeä Syksy Kirkas ja Heleä: Kirkas Kevät tai Kirkas Talvi
Voimakas ja Täyteläinen
Jos tämä on määräävä väriominaisuutesi, olet joko Tumma Syksy tai Tumma Talvi. Sinulla on tummat hiukset ja täyteläisen väriset silmät: ruskeat, pähkinänruskea tai vihreät. Tiedät todennäköisesti jo, että vaaleat pastellivärit saavat sinut näyttämään mitättömältä ja valitset mieluummin voimakkaita perusvärejä. Saatat olla erityisen mieltynyt mustaan. Jotta osaisit arvioida, ovatko Syksyn lämpimämmät tummat värit parempia sinulle kuin Talven viileämmät tummat sävyt, vertaile seuraavia värejä lähellä kasvojasi:
Tumma Syksy
vaalea lohenpunainen
vaalea persikka
terrakotta
Tumma Talvi
magenta
jäänpinkki
karpalo
Hento ja Vaalea
Jos tämä on määräävä väriominaisuutesi, olet joko Vaalea Kevät tai Vaalea Kesä. Vaaleat hiukset, silmät ja ihonväri kuvaavat sinua. Toisin kuin Voimakas ja Täyteläinen värityyppi, sinä todennäköisesti rakastat pastellivärejä ja näytät tyylikkäältä pehmeissä vaaleissa väreissä sekä myös keskivaaleissa sävyissä. Silmäsi ovat mitä todennäköisimmin pehmeän siniset tai siniharmaat. Jotta voisit määritellä, näytätkö paremmalta lämpimissä väreissä Vaalea Kevät vai viileissä, vaaleissa väreissä Vaalea Kesä, vertaile seuraavia värejä lähellä kasvojasi:
Vaalea Kevät
kirkas koralli
kameli
vaalea sammalenvihreä
Vaalea Kesä
syvä roosa
kaakao
sinivihreä
Lämmin ja Kultainen
Jos sinulla on paljon pisamia ja punaiset tai kullanvaaleat hiukset tai luonnostaan lämpimänsävyisiä raitoja hiuksissasi, määräävä väriominaisuutesi on todennäköisesti Lämmin ja Kultainen. Mutta oletko Lämmin Kevät tai Lämmin Syksy? Tiedät, että fuksia, viininpunainen ja musta eivät sovi sinulle, sen sijaan viihdyt monissa kullan, vihreän ja lohensävyissä. Vertaile seuraavia värejä kasvojesi lähellä määritelläksesi, oletko pehmeämpää tyyppiä Lämmin Kevät vai voimakkaampaa typpiä Lämmin Syksy:
Lämmin Kevät
mango
keskisininen
kirkkaanpunainen
Lämmin Syksy
lohi
jade
pihlajanmarja
Viileä ja Vaaleanpunertava
Jos valitsit Viileän ja Vaaleanpunertavan määrääväksi väriominaisuudeksi, olet joko Viileä Kesä tai Viileä Talvi. Et todennäköisesti pysty sietämään itseäsi missään ruskean tai oranssin sävyssä ja valitset vaistomaisesti mieluummin roosanvärisen kuin korallinvärisen huulipunan. Viileillä ihmisillä on usein harmaat hiukset, olivatpa heidän silmänsä minkäväriset hyvänsä. Iho on avaintekijä ja se on väriltään joko neutraalin beige tai selvästi vaaleanpunertava. Kun testaat, kumpi paletti on sinulle parempi, pehmeämpi viileä Viileä Kesä vai voimakkaampi viileä Viileä Talvi, vertaile näitä värejä kasvojesi lähellä:
Viileä Kesä
pehmeä valkoinen
pehmeä fuksia
sinertävä punainen
Viileä Talvi
vitivalkoinen
fuksia
puhdas punainen
Pehmeä ja Murrettu
Ihmiset, joiden määräävä väriominaisuus on Pehmeä ja Murrettu, ovat joko Pehmeitä Kesiä tai Pehmeitä Syksyjä. He kuvailevat usein hiuksiaan maantienvärisiksi, silmiään sameiksi ja ihonväriään neutraaliksi. Jos olet tätä tyyppiä, tiedät, että kirkkaat värit saavat sinut näyttämään mauttomalta. Tämäntyyppisillä ihmisillä on usein vaaleat tai keskiruskeat hiukset, joihin sopii hyvin raidoitus. Tyylikkäät, täyteläiset värit saavat heidät näyttämään parhaimmiltaan. Nähdäksesi, oletko viileä Pehmeä Kesä vai lämmin Pehmeä Syksy, vertaile seuraavia värejä kasvojesi lähellä:
Pehmeä Kesä
kataja
pehmeä fuksia
viininpunainen
Pehmeä Syksy
oliivinvihreä
vaalea lohenpunainen
mahonki
Kirkas ja Heleä
Jos Kirkas ja Heleä on määräävä väriominaisuutesi, olet joko Kirkas Kevät tai Kirkas Talvi. Sinulla on jalokivenhohtoiset silmät ja tummat hiukset ja vaalea ihosi muodostavat huomiota herättävän vastakohdan. Taitetut tai sameat värit saavat sinut näyttämään väsyneeltä tai jopa sairaalta. Kirkkaus on avainasemassa. Sinisiesi, vihreittesi, pinkkiesi ja punaistesi tulee olla kirkkaita, ei koskaan sameita. Nähdäksesi, oletko viileä Kirkas Talvi vai lämmin Kirkas Kevät, vertaile seuraavia värejä kasvojesi lähellä:
Kirkas Kevät
lämmin pastellipinkki
puhdas vihreä
sähkönsininen
Kirkas Talvi
fuksia
männynvihreä
kobolttisininen
Hiusten väri
Tuhkanvaalea: ei keltainen eikä kultainen. Kokeille: Vaalea Kesä tai Vaalea Kevät.
Kullanvaalea, punertavanvaalea tai punainen: lämpimänsävyisiä raitoja. Kokeille: Lämmin Kevät tai Lämmin Syksy.
Vaalean- tai keskiruskea: vaalenee auringossa kullanväriseksi. Kokeille: Vaalea Kevät tai Vaalea Kesä.
Maantienvärinen: ei raitoja luonnostaan. Kokeille: Pehmeä Kesä tai Pehmeä Syksy.
Keskiruskea: ei maantienvärinen. Kokeille: Kirkas Kevät tai Tumma Syksy.
Keski- tai tumman kullanruskea: ei vaaleita raitoja. Kokeille: Tumma Syksy tai Tumma Talvi
Kastanjanruskeasta tummanruskeaan: ei vaaleita raitoja. Kokeille: Kirkas Kevät, Tumma Syksy tai Kirkas Talvi.
Musta: mahdollisesti siniseen vivahtava. Kokeille: Kirkas tai Tumma Talvi, Tumma Syksy.
Lämmin harmaa: kellertävä, ei erityisen kaunis väri. Kokeille: Vaalea tai Lämmin Kevät, Pehmeä tai Lämmin Syksy.
Pehmeän harmaa, tuhkanharmaa: luonnollisen viehättävä. Kokeille: Vaalea Kevät, Vaalea tai Viileä Kesä.
Musta, jossa harmaita raitoja, hopeanharmaa: upea. Kokeille: Kirkas Kevät, Talvi tai Viileä Kesä.
Silmät
Katso silmiäsi hyvin tarkkaan. Mikä on kokonaisvaikutelma väristä? Kuinka kirkkaat, tummat tai pehmeät ne ovat? Tässä ovat mahdollisuudet:
Kirkkaan siniset, vihreät turkoosit tai pähkinänruskeat: kirkkaat. Kokeille: Kirkas tai Vaalea Kevät, Kirkas Talvi.
Harmaat, pehmeän siniset: viileät, utuiset. Kokeille: Kesät.
Pähkinänruskeat, topaasinväriset, kullanruskeat, lämpimän turkoosit: lämpimät, kultaiset. Kokeille: Lämmin Kevät tai Lämmin Syksy.
Pehmeän pähkinänruskeat tai turkoosit: sameat. Kokeille: Pehmeä Kesä, Pehmeä Syksy.
Tummanruskeat, täyteläisen pähkinänruskeat: tummat. Kokeille: Tumma Syksy tai Tumma Talvi.
Ihon väri
Tutki ihonväri ilman meikkiä.
Posliini: ei kestä aurinkoa. Kokeille: Kirkas Talvi, Keväät, Vaalea Kesä.
Norsunluu: palaa nopeasti, tulee pisamaiseksi tai kermanväriseksi, mutta haalistuu nopeasti. Kokeille: Keväät, Kesät, Pehmeä Syksy.
Punertava beige: ruskettuu nopeasti, rusketuksessa vaaleanpunertava sävy. Kokeille: Vaalea tai Viileä Kesä, Vaalea Kevät.
Neutraali beige, itämäinen: ruskettuu nopeasti, muuttuu ruskeaksi, ei vaaleanpunaiseksi. Kokeille: Pehmeä tai Tumma Syksy, Viileä tai Tumma Talvi.
Lämmin beige, itämäinen, aasialainen: muuttuu kullanruskeaksi ja vähän pisamaiseksi. Kokeille: Syksyt.
Kullanruskea, aasialainen, latinalainen, musta: muuttuu pronssinväriseksi auringossa. Kokeille: Syksyt tai Tumma Talvi.
Viileä ruskea, aasialainen, latinalainen, musta: tummuu melkein sinisenmustaksi auringossa. Kokeille: Tumma tai Viileä Talvi.
Oliivinvärinen, aasialainen, latinalainen, musta: muuttuu tummaksi tai pronssinväriseksi auringossa. Kokeille: Viileä tai Tumma Talvi, Pehmeä tai Tumma Syksy.
Vain yksi ominaisuus, silmiesi tai hiustesi väri tai ihosi sävy, ei ole määräävä, vaan kuva, jonka nämä kaikki kolme yhdessä luovat on paras ohje värivuodenaikaa valittaessa.
Sovella muotia itsellesi
Väri on vain yksi vaikuttava tekijä valitessasi vaatteita, jotka saavat sinut näyttämään niin hyvältä kuin mahdollista ja auttavat sinua ilmentämään onnistunutta persoonallista tyyliäsi. Sinun tulee myös tiedä, minkälaiset leikkaukset, kankaat, kuviot, kuosi ja mittasuhteet sopivat sinulle.
Jos analysoit lempivaatteittesi mallia, kangasta ja yksityiskohtia, alat saada käsitystä siitä, minkä tyyliset vaatteet pukevat sinua. Vastaavasti, jos sinulla on vaatteita, jotka eivät koskaan näytä eivätkä tunnu hyvältä, kysy itseltäsi miksi. Johtuuko se väristä, leikkauksesta, kankaasta, vai kaikista kolmesta?
Silloinkaan, kun sinulle on selvää, minkä takia lempivaatteesi pukevat sinua, ei ole välttämätöntä rajoittua käyttämään ainoastaan näitä kankaita ja malleja. Kun omaat hyvän peruskäsityksen siitä, millaiset muodot, mittasuhteet, pituudet, kankaat ja yksityiskohdat sopivat sinulle, pystyt soveltamaan minkä hyvänsä muoti-idean itseäsi varten.
Ajanmukaiselta näyttäminen ei tarkoita, että joudut ostamaan uudet vaatteet joka vuosi. Jos sinulla on käsitys siitä, minkä näyttää hyvältä ylläsi, sinun ei tarvitse tehdä muuttaa vaatevarastosi muodinmukaistammiseksi.
Tärkeitä yksityiskohtia
Jotta saisi selville, minkä tyylit pukevat sinua, sinut on analysoitava:
Vartalosi muodot: kuinka kulmikas tai kaareva olet ja mitä kohtia tulee korostaa?
Mittasuhteet: kuinka sopusuhtainen vartalosi on, mistä kohtaa olet pitkä ja mistä lyhyt?
Pituus ja luuston rakenne: oletko pieni-, keski- vai suurikokoinen?
Tämä tieto auttaa Sinua ymmärtämään, miksi tietyt hameet, housut, jakut, jne. todella pukevat Sinua ja se opastaa Sinua, kun haluat kokeilla vaihteeksi uusia tyylejä. Kunhan opit tunnistamaan oman vartalosi muodot, mittasuhteet, pituutesi, luustosi rakenteen ja kasvojesi muodon sekä mikä niihin sopii, sinun on helppo soveltaa muotia itsellesi.
Comments